Ajankohtaista

Vastaus Mikael Jungerille

Hyvä Mikael Junger

Huomasin sinun twiittisi tässä yksi päivä ja se hoitajana pisti silmään. Twiittisi kuului näin ”Nyt kun julkinen terveydenhuolto on kriisissä, kannattaisi lisätä ostoja yksityiseltä tervedenhuollolta, joka ei ole kriisissä, jota johdetaan paremmin, jossa tekeminen tehokkaampaa, töyntekijät motivoituneempia ja jossa digilisaatio on edennyt nopeammin.”

Olen ollut hoitoalalla noin kymmenen vuotta. Aluksi erikoissairaanhoidossa keskolassa ja siitä siirtynyt julkisen puolen sotealueen äitiys- ja lastenneuvolaan. Olet aivan oikeassa julkinen terveydenhuolto on kriisissä. Meillä on hoitajien joukkopako käynnissä, sotea ei olla saatu valmiiksi vaikka sotealueet ovat pitkälti jo olemassa, korona on vienyt ison osan hoitajien panoksesta ja homma laahaa.

Esität mielenkiintoista ratkaisua. Ostetaan yksityiseltä puolelta palvelut. Tätä toki jo tehdään. Kun kunta tai sotealue ei vedä, on palvelut sitten pakko ostaa yksityiseltä. Voi olla, että esimerkiksi vaikka puheterapeutti, joka ei jaksa huonoja työoloja, eroaa toimestaan ja alkaa toimia yksityisellä sektorilla. Samaan aikaan kunnalla ei ole tarpeeksi puheterapeutteja ja kunta maksaa tälle samalla puheterapeutille, jotta hän tekee samaa työtä kuin ollessaan toimessa. Usein tämä maksaa kunnalle ja veronmaksajille enemmän.

Eriarvoistavaa

Henkilö, jolla on siihen suoraa varaa, voi varata ajan suoraan yksityiseltä. Osalla saattaa olla vakuutus, jonka kautta voi turvata yksityisen kautta palvelunsa. Mutta miten muut? On eriarvoistavaa, jos homma menisi siihen, että se jolla on joko rahaa tai vakuutus saisi hoitoa. Julkisen puolen hienous ja ylpeys Suomessa on aina ollut se, että te meidän rakkaat asiakkaat ja potilaat olette meille täysin samanarvoisia. Minun vastaanotolle, kun istuu henkilö, minä en mieti hänen rahoja eikä hänen varsinkaan tarvitse miettiä omien varojensa riittävyyttä.

Väitän nimittäin, että sinun maininta huonommasta motivaatiosta julkisella puolella terveydenhuollon henkilökunnan suhteen on täysin höpöä. Tämähän on se niin katkeran suloinen kutsumusammatti, johon monet viittaavat palkasta puhuttaessa. Tämä on meille monelle sydämen asia. Koen, että on minun etuoikeus auttaa ihmisiä, ihan kaikkia. Oli heidän taustansa mikä tahansa. Itseasiassa usein ne, joilla ei ole suuria määriä rahaa, tarvitsevat eniten apua.

Me hoitajat olemme halukkaita auttamaan ja tekemään töitä. Me olemme vain väsyneitä. Olemme väsyneitä siihen, että meitä ei kuulla. Meitä ei kouluteta. Meidän työoloista ei olla kiinnostuneita. Meille ei anneta tarpeeksi resursseja, jotta voisimme tehdä työmme juuri niin hyvin kuin osaamme ja pystymme koko sydämestäme. Olemme väsyneitä yleisiin asenteisiin ”itsepä olette ammattinne valinneet”. Se ei ole mikään syy painaa meidän päitä alas! Me haluamme uskoa parempaan tulevaisuuteen ja parempiin työoloihin, parempaan arvostukseen ja parempaan palkkaukseen. Osa meistä väsyi odottamiseen.

Tehokkuus

Me olemme tehokkaita. Usko pois! Näillä resursseilla ja paineella me todella olemme tehokkaita. Se ei vain näy potilaille ja asiakkaille, koska he näkevät sen pienen murto-osan meidän päivästä.Tehokkuutta toki on monenlaista. Asiakkaan näkökulmasta on tehokasta, kun kaikki hoituu samalla käynnillä, ei joudu odottamaan ja pääsee heti jatkotutkimuksiin. Me tahdomme sitä täysin samaa julkisella puolella! Me olemme yhtä turhautuneita tilanteisiin, jossa asiakas ei saa sitä apua mikä meistäkin hänelle kuuluisi.

Johto

Tämäpä tämä. En tiedä, mutta voisiko yksityisellä puolella johdollakin olla helpompaa, kun rahaa on? Se raha tulee asiakkailta. Meidän rahat tulevat veroista ja budjeteista. Ja kuten sanoin, se ollut se julkisen puolen juttu.

Julkisen terveydenhuollon loppu?

Jos alamme ostamaan palveluita enemmän ja enemmän yksityiseltä, kuka sen maksaa? Asiakkaat? Valtio? Velkaiset kunnat? Maakuntaverotus? Halvemmaksi tulee pitää ammattilaiset julkisella puolella, satsata henkilökunnan hyvinvointiin ja jatkuvuuteen, saada purettua tämä kriisi. Jos me menetämme julkisen terveydenhuollon, mitä tapahtuu yhdenvertaisuudelle? Perhe joka on kotoisin Eirasta ei ole meille sen tärkeämpi/parempi/huonompi kuin muualta tuleva perhe. Emme halua, että tämä asia muuttuu. Silloin muuttuu se miksi tälle alalle hain alun perin: halua auttaa ihmisiä, jotka sitä tarvitsevat. Ei halua auttaa vain ihmisiä, joilla on siihen varaa.

~Raisa, sairaanhoitaja, terveydenhoitaja

Spread the love
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *