Meidän arki

Vauvavuosi. Se viimeinen.

Toukokuu häämöttää jo ja samalla uhkaavasti meidän vauvavuoden loppu. Se herättää aivan valtavasti tunteita. Millainen vuosi meillä onkaan ollut! Vuoteen on sisältynyt niitä vastasyntyneen nuuskutteluita ja samaan aikaan tuntikausien itkuja. Lopulta todeten omaksi järkytyksekseni, että meillä asuu toinen allergikko. On ollut helpotuksen tunteita, kun oireet on saatu paremmin kuriin. Samalla kuitenkin huoli on lisääntynyt. Marraskuussa iski epätoivo imetysdieetin kiristyessä, mutta samalla sain tuntea onnistumisen hetkiä lapsen voidessa paremmin. Olemme saaneet seurata vuoden tätä ihmeellistä pientä ihmistä. Kuinka hän on kasvanut ja kehittynyt ja tullut niin tärkeäksi osaksi meidän perhettä. Meidän Silja.

Viimeinen vauva

Mietin pitkään laitanko tämän otsikon perään kysymysmerkin. Sitä haluaisi laittaa kysymysmerkin, että asia ei olisi niin lopullinen. Olen koko vuoden tehnyt tietynlaista luopumistyötä. Meidän viimeinen vauva. Ei enää koskaan vastasyntyneen hamuiluja tai vauvan kääntymisyritysten seuraamista tai ensimmäisiä kiinteitä ruokia tai niitä konttausaskelia. Iso haikeus iskee, kun miettii, että tässä se kohta on. Samalla tulee myös huojentunut olo. Jokainen vauvavuoden VAIHE on kohta takanapäin. Ne tiheänimunkaudet, neljän kuukauden hulinat, vierastamiset ym. Niitä ei tarvitse meidän enää koskaan ”kärsiä”. Ei enää imetysmaratoneja takapuoli puuduksissa! Huomaan myös, että on vaikea nyt nähdä kuinka paljon Silja on kasvanut. Tuntuu, että on edelleen ihan pieni vauva vasta, vaikka totuus on aivan muuta.

Yllätyksiä

Niitä on tämä kulunut vuosi tarjoillut. Vaikka Oliver on moniallerginen, niin yllätyin silti suuresti Siljan allergioista. Kesti jonkun aikaan, että hyväksyin asian enkä tuntenut katkeruutta. Olisin halunnut kokea sen ”normaalin” vauvavuoden. Vuoden aikana asian kanssa on tultu sinuiksi ja se on jo osa meidän normaalia arkipäivää. Uusiin allergiaoireisiin olen joutunut myös tutustumaan, kun Silja reagoi iholla ja silence refluksilla. Nyt tiedän miltä monista vanhemmista tuntuu, kun vauva itke tuntitolkulla putkeen. Kuinka hajottavaa se voi olla ja millaisia tunneskaaloja siinä käy läpi. Kuinka yllättävää se on, kun pakahtuvan rakkauden tunteen ohi kiitää tunne, joka on kaukana positiivisesta. Lapsen itku on yksi kamalammista asioista kuunnella ja, kun kuuntelet sitä tunnin, kaksi, viisi tai kuusi tuntia putkeen, alkaa mieleen tulla ei niin iloisia ajatuksia. ”Miksi tälle lapselle ei kelpaa mikään?” ”Voiko tämän vain jättää tähän ja lähteä pois?” ”En minä tätä halunnut” ”Miksi tämä ei ole hiljaa?!” Ja näistä seuraa heti perään ne paskat äitifiilikset ”Kuinka voin ajatella tuollaista?” ”Lapseni kärsii ja minä mietin hänen yksin jättämistä” ”Lapseen sattuu. Enhän minä voi ajatella tuolla tavalla”. Siinä väsymyksen sumussa on vaikea yrittää ajatella järkevästi. On täysin normaalia tuntea turhautumista ja inhoa, kunhan ne ovat vain ajatuksia. Ohimenevät ajatukset eivät tee kenestäkään huonoa äitiä. Ne tekevät äidistä vain inhimillisen.

Yllätyksenä on tullut myös se kuinka erilainen toinen lapsi voi olla kuin ensimmäinen. Jos luulit, että tiedät jotain lasten kasvattamisesta ja olet suunnitellut mitä tehdä toisin seuraavan lapsen kanssa tai samalla tavalla, niin unohda. Ei tunnu pätevän samat säännöt toisen lapsen kanssa. Oliver vihasi kapaloa, Silja rakasti. Oliver söi 1-1.5h kerralla, Silja söi kymmenessä minuutissa mahan täyteen. Oliver on herra leppoisa, Silja erittäin temperamenttinen. Oliverilla oli kiire liikkumaan, Silja on paljon rauhallisempi. Oliver kasvoi hyvin, Silja kasvaa juuri ja juuri sallituilla käyrillä. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Silja on kaiken kaikkiaan mahtava persoona, isolla P:llä. En usko, että tämän neidin yli tullaan kovin helposti kävelemään. On myös yllättävää ja pelottavaa, kuinka samanlaiselta Silja vaikuttaa kuin minä. Nyt sitä temperamenttia löytyy meidän kodista tuplaten. Voi mies parkoja.

Kaksi lasta

Kaksi lasta. Siinä vasta on yllätystä riittänyt. Vaikka sitä tiesi jo jotain lapsiperheen arjesta, niin onhan tämä ollut täysin uusi maailma. Teoriassa osasi ajatella millaista elämä tulisi olemaan, mutta silti se on yllättänyt ja yllättää edelleen paljon. Jo se, kun saapuu synnäriltä kotiin uuden ihmisen kanssa ja kotona odottaa kaksivuotias energiapakkaus, on jonkinasteinen shokki. Yhden vauvan kanssa sitä pystyi pesimään ja köllöttelemään mielinmäärin ilman aikatauluja. Nyt arkea hallitsevat esikoisen rutiinit ja tarpeet. Kaipasin valtavasti alussa sitä, että saisin vain tuijotella ilman keskeytyksiä uutta tulokasta. Oli hankalaa pysähtyä nauttimaan niistä pienistä vastasyntyneen tuomista ihmeistä, kun yhdellä kädellä teet palapeliä ja toisella ruokaa ja samalla yrität imettää ja jalalla raivata lelukasoja syrjään.

Talvella saa huomata kuinka paljon kahden lapsen saaminen ulos voi kestää! Puet vauvaa ja samalla se kolmevuotias on riisunut itsensä alastomaksi ja hyppii sohvilla. Saat puettua esikoisen, joka ilmoittaa sen jälkeen: pissahätä ja vauva huutaa toppapuku päällä hikisenä. Äitiyden tähtihetkiä.

Ja onhan se huiman kuluttavaa, kun allergiaoireita on kaksi kertaa enemmän ja flunssat tulee aina tuplana. Unenmäärän radikaalinen väheneminen on ollut melko shokeeraavaa. Sitä ei voi huonon yön jälkeen nukkua yhdeksään, vaikka vauva nukkuisi. Se on herättävä esikoisen kanssa klo 06-07 välillä. Oli yö ollut minkälainen tahansa. ”Nuku kun vauva nukkuu”. Niin no mitäs, kun esikoinen ei suostu nukkumaan silloin kun vauva nukkuu? Ei paljoa lohduta. Jos tuntui ensimmäisen lapsen tullessa, että se siitä omasta ajasta, niin sitten kun lapsia on kaksi, voit sanoa möööimööi lopuillekin oman rauhan hetkille. Pahimmassa tapauksessa lapset eivät nuku päiväunia samaan aikaan ja vauva voi valvoa lähemmäksi puoltayötä.

Sisarusrakkaus

Kuinka kaikesta huolimatta on aivan mahtavaa seurata kuinka päivä päivältä nämä kaksi: sisko ja veli lähentyvät. Kuinka liikuttavaa on miten tärkeäksi Silja on tullut Oliverille siitä hetkestä lähtien, kun hän näki siskonsa sairaalassa. Oliverista on kuoriutunut mitä huolehtivin ja rakastavin isoveli. Nyt siskon kasvaessa häntä halutaan jo leikkeihin mukaan eikä suurempia mustasukkaisuuksia ole ollut. On ihanaa nähdä kuinka Siljan ilme kirkastuu, kun hän näkee veljensä. Ja on ihanaa saada kuunnella heidän nauruvan yhdessä. Olemme niin etuoikeutettuja saada kasvattaa näitä kahta sisarusta. Millainen rikkaus se onkaan. Toivon, että heidän välillään oleva side kantaa koko elämän loppuun asti.

Opettavaista

Tämä vuosi on opettanut minulle aivan valtavasti. Ja kaikista huolista ja vastoinkäymisistä huolimatta toivon, että tästä kaikesta seuraa jotain hyvää. Uskon, että meitä ohjataan lasten allergioiden johdosta oikeaan suuntaan (välillä kyllä mietin että voisiko se universumi vähän vähemmällä töniä oikeaan suuntaan?). Tämä kaikki on opettanut paljon allergioista ja niiden oireista. Olen saanut huomata kuinka moni vanhempi on näiden samojen tuskailujen kanssa ja olen saanut tavata osaa heistä oikeassa elämässä.

Tämä vuosi on opettanut minulle myös sen kuinka paljon minä pystyn rakastamaan. Uusi elämä ja uusi määrä rakkautta. Nämä lapset opettavat minulle, joka päivä jotain uutta. Aina asiat eivät välttämättä ole positiivisia, mutta opettavat minulle minusta itsestäni uusia puolia. Olen joutunut opettelemaan nauttimaan hetkestä. Siitä hetkestä, kun on rauhallista ja voin ottaa lapsen kainaloon tai katsoa niitä nauravia kasvoja. Kuinka tärkeää on pysähtyä hetkeksi aamupalapöydässä ja sanoa jotain hauskaa kolmevuotiaan mielestä (pylly, pieru, ryppypolvi) ja kuunnella sitä raikuvaa naurunremakkaa.

Samalla olen saanut oppia kantapään kautta kuinka tärkeää oma jaksaminen on. Sitä ei kannata odottaa, että lasi läikkyy yli (tai oikeastaan valuu jo lattialla asti) vaan kannattaa tyhjentää lasi jo hyvissä ajoin. Olen opetellut tunnistamaan omia rajoja ja pitämään kiinni siitä, että minun on voitava hyvin, jotta muut ympärilläni voivat voida myös hyvin. Marttyyriäidiksi ryhtyminen (kyllä minä jaksan ja pystyn loputtomiin) on vain karhunpalvelus kaikille meidän perheessä. On vain sanottavaa, että nyt kiristää ja tarvitsen omaa aikaa tai apua. Hyvinvoiva äiti tekee hyvinvoivia lapsia.

Tulevaisuus

Vauvavuosi takana, taaperovuosi edessä. Muistan kuinka kaikki sanoivat ”vauvavuosi on rankin”. Potaskaa! Ei se siihen lopu. Oliver on ollut aina erittäin liikkuvainen, utelias ja rohkea. Kun hän oli 1-2 -vuotias, juoksin kirjaimellisesti kokoajan perässä. Milloin Oliver kiipeili hyllyissä ja milloin karkasi ovesta. Koko ajan touhu päällä sata lasissa. Mieheni sanoikin että: ”Vauvat ovat helppoja. Taaperot ne järjen vievät.” Kaikesta huolimatta haluan suhtautua tulevaan vuoteen positiivisesti. Uskon, että saan tulevan vuoden aikana seurata kuinka tästä mahtavasta neidistä kuoriutuu vielä mahtavampi ja taitavampi yksivuotias. Ilolla odotan, että pääsen seuraamaan kuinka hän tulee oppimaan valtavasti uusia asioita vuoden aikana: käveleminen, juokseminen, puhuminen ja ymmärtäminen.

Toivon myös, että ruoka-asioissa voisimme kokea helpotuksia. Aika näyttää. Imetyksen alasajo on nyt aloitettu. Toivon, että imetyksen loputtua minun vireystila nousee. On myös helpottavaa ajatella, että imetys ei enää sido minua samalla tavalla. Ei ajallisesti eikä ravinnon puolesta. Odotan paljon kesäkuun hotellireissua ystävän kanssa! Ja odotan niitä hetkiä, kun saan tuoksuvan kahvikupin nenäni eteen. Varmasti tuleva vuosi tuo myös mukanaan ison kasan sisarusriitoja ja tyttäreni uhman lisääntymistä. Lisää asioita äidille opittavaksi. Olen aivan varma, että tuleva vuosi tulee olemaan täynnä yllätyksiä. Rohkeasti lähdemme perheenä niitä kohti.

Taaperovuosi täältä tullaan!

Spread the love
  • 30
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
    30
    Shares
Tagged , , , , , ,

About Raisa

Hei olen 29 -vuotias, kahden moniallergikko lapsen äiti. Ammatiltani olen sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja. Haluan, että lasten allergioista ja siitä mihin kaikkeen se vaikuttaa yhdessä perheessä, puhuttaisiin nykyistä enemmän. Blogissa kerron meidän arjesta ja taistelusta allergioiden parissa. Samalla annan vinkkejä, joita olen kerännyt niin ollessani äitinä moniallergisille lapsille kuin työnikin puolesta. Pystyt seuraamaan blogia Facebookissa: lapsen tyhjä lautanen ja Instragramissa lapsen_tyhja_lautanen.
View all posts by Raisa →

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *