Meidän arki

Toukokuun kuulumiset

Välillä on ihan hyvä ottaa iisimmin, joten nyt ihan vain päivitys siitä mitä meille kuuluu näin toukokuussa.

Silja

Silja tosiaan täytti vuoden äitienpäivänä. Hän ei vielä kävele, mutta luulen, että siihen ei mene enää kauaa. Hän rakastaa laitella asioita paikasta toiseen. Meidän televisiontaso on täynnä dupploja ja Siljan mielstä taaperokärryyn on ihana laittaa puupalikoita. Hän osaa taputtaa ja tunnistaa henkilöitä (äiti ja isä ainakin). Hän tuntuu myös pitävän musiikista. Jos jostain vain yhtään kuuluu melodiaa, alkaa hän heti laulaa omaa ”aa-aa” lauluaan ja keinua puolelta toiselle. Pitäisi varmaan kaivaa lastenlauluja esiin. Oliver, kun ei pienenä kuunnellut muuta kuin Def Leppardia.

Ruokavaliossa ei ole hurraamista. Laajenemisen sijaan se supistui neljään, kun avokado tippui pois. Herkkuna tällä hetkellä ovat hirssinaksut ja –murot sekä lihapötköt. Nyt, kun imetys on loppunut, Siljalla menee erilaisia ravintolisiä (aminohappo, reilu D-vitamiini, omegat, boulardi, ruoansulatusnetsyymit ja maitohappobakteerit). Silja on pieni ikäisekseen ja se kyllä välillä huolestuttaa. Hän kasvaa tosin omalla käyrällään tasaisen hitaasti. Silja on nyt 7,8kg ja 74cm pitkä. Oliver painoi vuoden ikäisenä yli 12 kiloa, joten sisarukset ovat aika eri kokoluokkaa. Jos ei olisi allergioita ja tätä suppeaa ruokavaliota, niin en usko, että tällä tavalla stressaisin kasvusta (ehkä). Kahden kuukauden päästä on sitten taas kasvukontrolli.

Oliver

Oliver odottelee jo kovasti lomalle pääsyä, mutta siihen on vielä muutama viikko aikaa. Loman jälkeen hän siirtyykin päiväkodissa isompien ryhmään. Tässä on jälleen yksi jännityksen aihe meille kaikille. Oliverille iso muutos ja itse saan taas jännittää miten ruoka-asiat alkavat sujua uudessa ryhmässä. Tähän varmasti palailen vielä lähempänä syksyä.

Oliver on ottanut askeleen eteenpäin puhumisessa. Miten tämä poika osaakin aina odottaa siihen, että lähetteet lähtevät eteenpäin ja sitten tapahtuu edistys? Mutta hyvä niin! Oliverista tosiaan lähti pari viikkoa sitten lähete foniatrille ja jonot sinne taitavat olla tällä hetkellä noin 3-6kk. Ei Oliverin puhe nyt niin paljoa ole eteenpäin mennyt, että aikaa tarvitsisi perua, mutta selvää edistymistä on tapahtunut. Hän uskaltaa yrittää puhua, joten se on aivan valtava edistyminen. Hän yrittää toistella päivän aikana kymmeniä erilaisia sanoja. Osa menee erittäin hyvin ja osa on melko epäselviä. Jospa vihdoin tämä asia alkaisi sujua.

Oliverin mikrobiomitestin tulokset olivat mielestäni melko masentavat, vaikka muut asiaa hoitavat olivat positiivisemmalla mielellä. Lyhykäisyydessään Oliverilta puuttuu paljon hyviä suolistobakteereja, pH tasapaino ei ollut optimaalinen, dysbioosia, vuotava suoli, kuidun puute ja vasta-aineita löytyi myös. Yksi iso tekijä suoliston tilanteessa on hyvien suolistobakteerien puute. Ja, koska olemme käyttäneet jo Vivomixxia ja Symbiofloria eivätkä nämä ole tuottaneet toivottua tulosta, lähdemme kokeilemaan uutta tuotetta nimeltä Restore.

Uusia ruoka-aineita ei ole tullut juurikaan ruokavalioon. Vadelmaa menee silloin tällöin uutena marjana. Meillä on myös epäilys, että joku jo olemassa olevassa ruoka-aine on pahis. Sitä pahista nyt yritetään metsästää. Oireiluna ovat lähinnä käytöshäiriöt kotona ja illalla vaivaavat vatsakivut.

Muuten Oliver on oma aktiivinen, utelias, rohkea ja herkkä itsensä. Kovasti hän odottaa kesän mökkeilyä ja lomailua. Isän kanssa jalkapallon pelaaminen on ollut mieluisaa ja oikeastaan kaikki aktiviteetit ulkona ovat nyt kovasti mieleen.

Väinö

On laihdutuskuurilla ja odottelee mummulan vierailuja.

Minä

No mitäs minä? Samat vanhat mustat silmänaluset ja väsynyt olo. Kesä on kuitenkin niin maagista aikaa. Silloin tämä väsymys ei tunnu yhtä halvaannuttavalta kuin syksyn pimeinä aikoina. On ihanaa olla ulkona ja nauttia auringosta. Minäkin odotan mökkeilyä ja miehen lomaa (joka elokuussa vasta). Erityisesti nyt odotan tulevaa Flamingo hotellireissua ystävän seurassa. Samalla se on ensimmäinen yö erossa Siljasta. Joo myönnetään… vähän jännittääkin. Odotan kuitenkin kovasti pienimuotoista shoppailua, hyvää ruokaa, kylpylää (tietenkin se K18 puoli), paria lasia viiniä ja tietenkin mahtavan ystävän seuraa sekä rauhaisaa aamupalaa. Aamupalaa, jota toivon mukaan ei kertaakaan keskeytetä omien lapsieni taholta (jätän kännykän hotellihuoneeseen).

Tarkoitus olisi myös jossain vaiheessa palata työelämään keikkailun merkeissä. Pakko tässäkin asiassa myöntää, että jännittää. Kohta tulee kaksi vuotta, kun olen edellisen kerran keskosia hoitanut. Samalla kyllä odotan myös innolla, että saan pitkästä aikaa pukea hoitajan vaatteet päälle ja tehdä työtä, jota rakastan.

Kesäisempiä kuvia ei itsestäni vielä ole

Mies

Odottaa lomaa….

Instassa meidän normaalia arkea voikin seurata enemmän nimellä lapsen_tyhja_lautanen

Jaa:
FacebooktwitterTagged , , ,

About Raisa

Hei olen 29 -vuotias, kahden moniallergikko lapsen äiti. Ammatiltani olen sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja. Haluan, että lasten allergioista ja siitä mihin kaikkeen se vaikuttaa yhdessä perheessä, puhuttaisiin nykyistä enemmän. Blogissa kerron meidän arjesta ja taistelusta allergioiden parissa. Samalla annan vinkkejä, joita olen kerännyt niin ollessani äitinä moniallergisille lapsille kuin työnikin puolesta. Pystyt seuraamaan blogia Facebookissa: lapsen tyhjä lautanen ja Instragramissa lapsen_tyhja_lautanen.
View all posts by Raisa →

4 thoughts on “Toukokuun kuulumiset

  1. Tsemppiä! Vaikea itse kuvitella, miltä tuntuu tuo, kun lapsen kasvu huolestuttaa! Kaveri teetti juuri vauvallaan msas-testin, ja sieltä näkyikin jodin puutos, kilpirauhasen kanssa ongelmaa, ja siksi on vauva kasvanut heikosti. Ja verikokeissa nämä kun ei välttämättä näy! Ihan tosi hurjaa kyllä, kun sitten taas välillä on ohjeeksi saanut vain että ”voi antaa velliä, tai sosetta, buustaa kasvua”, huh huh. On kyllä perusterveydenhuollon puolella vielä nämä asiat niin lapsen kengissä! Kilppariongelmaan porkkanasosetta, jepjep..

    1. Meillä on itseasiassa Siljasta viime marraskuussa teetetty msas testi, jossa oli erilaisten aminohappojen puutoksia, joihin nyt menee lisät. Se on kyllä jo vähän buustannut hommaa. Joo toi perusterveydenhuolto on aikamoisessa jamassa. Oltaisiin kyllä totaalisessa pulassa, jos ei olisi vakuutusta.

  2. Hei! Voisitko kertoa tarkemmin mikrobiomitestin tuloksista? Me testautimme suppeasti 3 kk:n iässä, jolloin toisen linjan antibioottikuurista oli mennyt kuukausi (raskausaikana myös antibioottikuureja). Lajien määrä oli myös ikään verrattuna hyvin vähäinen ja hyvikset, kuten yleisimmät bifidobakteerit infantis ja breve puuttuivat täysin mhb:n käytöstä huolimatta. CD oli maaliskuussa negatiivinen. Olen seurannut kirjoituksiasi ja iso kiitos että olet taipalettanne jakanut. Voimia ja rentouttavaa kesää!

    1. Hei. Minulla on ollut ajatuksissa, että avaisin mikrobiomituloksia täällä enempi. Otan sen nyt tehtävälistalla ylemmäksi, koska voi olla, että muitakin asia kiinnostaa. Kiitos, kun muistutit asiasta. Ja kiitos, että olet kirjoituksiani seuraillut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *