Meidän arki

Toivottavasti tyttärestäni ei tule kilttiä

Kiltin tytön syndrooma

Itse olen ollut ja olen edelleen ”kiltti tyttö”. Olen ollut miellyttäjä ja osittain olen halunnut olla näkymätön.Olen halunnut pysyä pois valokeilasta ja olla mieluiten passiivinen sivustaseuraaja kuin toimija.

En ole kuitenkaan pahin ääripää. Minussa on myös räiskyvä ja näkyvä puoli. Kuitenkin minussa on esimerkiksi auktoriteettipelkoa ja lamaannun ”korkeampi arvoisten” tahojen lähettyvillä. En uskalla aina sanoa mitä mielessäni on.

Kiltit naiset hoitajina

Olen klassisesti kilttinä tyttönä hakeutunut hoitoalalla, jossa olen saanut toteuttaa hoivaviettiäni. Siellä ei ole tarvinnut ottaa suuremmin kantaa tai pyrkiä korkeampaan asemaan. Se on alipalkattua, vie valtavasti voimia ja on jopa jollain tasolla tietyissä ihmisryhmissä aliarvostettua.

Ei kannata käsittää väärin. Minä rakastan työtäni. Saan olla ihmisten kanssa tekemisissä. Auttaa heitä ja olla mukana ainutlaatuisissa hetkissä. Mutta en pidä siitä, että hoitoalalla jatkuvasti kiristetään resursseja ja laitetaan hoitajat yhtä uudelleen äärirajoilleen jaksamisensa suhteen. Kun ei ole aikaa potilaille/perheille, ei pysty tekemään työtänsä yhtä hyvin kuin haluaisi.

Osaltaan hoitotyön tilanetta voisi miettiä onko alalla liikaa ”kilttejä tyttöjä” hoitajina?

Toimijaksi?

Minä en ole toimija. En vielä. Minä olen hiljaa tyytynyt erilaisiin roolimalleihin: ”ylikiltti lapsi” ”sisarvalkoinen” ja ”loputtomiin venyvä äitihahmo”. Minä olen kuitenkin alkanut pohtimaan näitä asioita. Olen alkanut huomata epäkohtia. Olen alkanut miettiä mistä kaikesta nämä epäkohdat juontuvat ja miten ne näkyvät minussa tänä päivänä. Pohtimisessa ovat auttaneet läheiset, jotka tuovat aktiivisesti mielipiteitään ja ajatuksiaan esille.

En tiedä tuleeko minusta koskaan toimijaa. Pääsenkö koskaan kiltin tytön syndroomasta ja auktoriteettipelostani eroon. Toivottavasti näin kävisi. Silloin maailma aukenisi aivan uudella tavalla. Olen ainakin huomannut, että sisälläni on syttynyt omien lasten myötä vaikuttamisen halu. Jotta voi vaikuttaa, tulee uskaltaa tuoda mielipiteensä rohkeasti esille.

Tyttäreni

Minulla on pieni naisen alku kotona. Hän on ollut syntymästä asti temperamenttinen, lujatahtoinen, kiihtyvä ja näyttää hyvin rohkeasti tunteensa. Olen kokenut nämä ominaisuudet jossain mielessä raastavina. Sitten pysähdyin miettimään miksi koen ne niin hankalina.

Hän on erilainen kuin minä, mutta kuitenkin samanlainen. Hänessä on näkyvillä ja tässä kosketeltavissa niitä ominaisuuksia mitkä ovat minussa, mutta piilossa. Niitä on tukahdutettu erilaisin tavoin.

Hänen ominaisuuksia ei pitäisi yrittää peitellä. Meidän vanhempien pitää vahvistaa niitä. Hän on tulevaisuuden nainen. Nainen, joka pystyy ja uskaltaa vaatia ja vaikuttaa. Olla äänessä ja seisoa ylpeänä omien aatteiden takana.

Myönnän että nyt tällä hetkellä hänen kanssaan ei ole aina helppoa. Olisi helpompaa, jos hän olisi hieman ”pehmeämpi”. Se olisi meille vanhemmille helpompaa. Nyt hän haastaa meitä päivittäin, sillä reilun 80cm varrellaan ja tahdollaan. Meidän pitää vahvistaa sitä itsetuntoa, että hän on hyvä juuri tuollaisena. Vahvatahtoisena ja avoimena. (Olemme luultavasti kusessa, kun teini-ikä koittaa.) Haluan uskoa, että tuleva tyttösukupolvi ei tekisi niitä virheitä mitä vanhempi naissukupolvi on tehnyt.

Toivon, että tyttäremme ei automaattisesti hakeutuisi naisvaltaisille aloille. Ja ne, jotka hakeutuvat niihin uskaltaisivat vaatia muutosta. Uskaltaisivat seistä omien vahvojen toiveiden, unelmien ja periaatteiden takana. Ilman, että heidän harteillaan painaisi kiltin tytön syndrooma, johon kuuluu näkymättömyys, miellyttäminen ja vaatimattomuus. Jätetään se vanhoille sukupolville. Annetaan meidän tyttöjen kukoistaa ja kasvaa vahvoiksi naisiksi!

Spread the love
  • 45
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
    45
    Shares

2 Comments

  • Nina

    On raastavaa yrittää miellyttää kaikkia päivästä toiseen kun kukaan ei halua miellyttää sinua. Olen miettinyt monesti miksi monet naiset on niin kärttyisiä kireitä akkoja, mutta tajunnut itsestäni pikkuhiljaa muovautuvan samanlaista. Miksei kukaan halua olla mulle hyvä? Pitääkö mun oikeesti vain ite tehä itseni onnelliseksi ilman ketään? Tuleeko mustakin kyyninen vaihdevuosihuuruinen akka joka vaan tiuskii muille? Miksi mä opetan lapsilleni että äiti hoitaa kaiken ja isä on lastenhoitaja?

    Toisinsanoen, mietitty on täälläkin :’D terveisin yksi liian kiltti..

    • Raisa

      Tämä on niin totta! Koska kun uhrautuu ja ei saa mitään vastakaikua, tulee se uhriutuminen. ”Miksi kukaan ei ymmärrä ja arvota, kun minä teen täällä kaiken enkä vaadin mitään?” Kun totuus on, että ihan itse siihen on mennyt. Ei kukaan ole sitä vaatinut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *