Meidän arki

Lapsen paha olo

Tämä teksti tulee nyt tällaisella oksentamistyylillä eli puhtaasti suoraan mielestä ja sydämestä.

Tänään oli taas sellainen aamu.
Aamu kun heti herättyään miettii, että voisiko olla jo ilta.
Onneksi näitä aamuja ei ole joka aamu,
mutta inhottavia nämä ovat joka tapauksessa.

On erittäin vaikea kestää vuodesta toiseen oireilevaa lasta. Kipeää lasta, joka lapsen kyvyn mukaan yrittää siirtää pahaa oloansa pois omasta kehostaan. Vanhempi on se, joka yrittää parhaansa mukaan ottaa sitä pienen ihmisen tuskaa, kipua ja huonoa oloa vastaan. Pitää sylissä, lohduttaa, yrittää saada keskittymiskyvyn johonkin muuhun, ohjaa tekemistä, yrittää ymmärtää ja lääkitä.

Se on erittäin rankkaa ja koska me emme ole täydellisiä, välillä jaksaminen loppuu. Tulee epätoivon hetkiä ja tekisi mieli huutaa universumille, että mitähän v****a pitäisi vielä keksiä ja jaksaa.

Oma lapsi on niin rakas ja tärkeä. Ei ole helppoa katsoa vuosia toisen kipuja ja tuskaa, vaikka luojan kiitos ne eivät ole meillä jokapäiväsiä, mutta ne ovat täällä liian usein läsnä. Sitä myötäelää toisen tunteita. Sitä on toisen puolesta niin pahoillaan. Sitä ottaisi itselleen ne kaikki vaivat mieluummin kuin antaisi toisen kärsiä. Meidän vanhempien tehtäväksi on jäänyt yrittäminen. Yrittää löytää niitä keinoja, jotka auttavat. Kaikki keinot ovat sallittuja. Jos sinä läheinen et vaikkapa usko vyöhyketerapiaa, niin älä kuitenkaan tuomitse niitä, jotka sitä käyttävät ja kertovat saavansa siitä apua. Pääasia, että jostain on apua. Oli se sitten miten lääketieteellisesti todistettua tai lumevaikutusta. Aivan sama, jos se auttaa lasta tai vanhempia jaksamaan, se toimii jollain tavalla.

Tänä aamuna heräsin saman päänsäryn kanssa minkä kanssa kävin nukkumaan. Silja heräsi liian aikaisin huonoon oloon ilmeisesti. Huudon seurauksena heräsi Oliver. Mies mökillä. Pakko herätä ja aloittaa selviytyminen. Sitä se on näinä päivinä, kun lapsi on kivulias. Siljalla on refluksia pitkästä aikaa. Liekö sitten eilisistä mustikoista ja vadelmista vai onko päässyt syömään jotain Oliverin muruja, kun koira on hoidossa.

Ensimmäiset kolme tuntia aamusta menivät siihen, että Siljaa ei voinut laskea sylistä pois. Aamupalan syöminen oli katastrofi. Parempi jättää melkeinpä välistä, kun toisella silminnähden vaikea syödä. Oliver oireilee hillumalla ja yliaktiivisuudella. Pojasta kuuluu ähinää ja puhinaa. Mietin, että onko hän myös syönyt jotain epäsopivaa, kun käy kierroksilla vai ottaako kolmevuotiasta vain päähän, että sisko saa kaiken huomion aamulla. Ympärillä on kaaos enkä saa aamupalaa syötyä. Siljan on vaikea olla ja haluaa olla lähellä. Ymmärrettävää, mutta kun tätä samaa allergia-arkea on elänyt yli kolme vuotta (ja viimeisen vuoden kaksinkertaisena), alkaa olo tuntua epätoivoiselta.

Huomaan pinnani kiristyvän ja pelkään, että kohta räjähdän.
Inhoan huutamista. Inhoan sitä, että leukapielet kiristyy ja on vaikea olla.
Kaikki ärsyttää. Lapset aistivat aivan varmasti tunnelman.
Yritän selviytyä.
Iltaan on aivan liian pitkä aika.

Alan näpytellä puhelimella viestejä. Kirjoitan ”Kermikset” WhatsApp ryhmään rehellisesti miltä nyt tuntuu. Meidän kermaperseet mammaryhmä yli kolmen vuoden takaa on ollut kultaakin kalliimpi. Sinne voi kuka tahansa meistä kirjoittaa rehellisesti miltä juuri nyt tuntuu ja kukaan ei ikinä tuomitse tai syyllistä. Kaikki tsemppaavat ja kannustavat ja tarjoavat apua. Luen viestejä ja kuuntelen ääniviestejä. Niin viisaita ja kauniita sanoja. Välillä tirahtaa muutama kyynel. Kiitos!

Laitan myös allergialapset vertaistukiryhmään kysymyksen, että miten ihmeessä te muut jaksatte tämän. Nopeasti saan lukea kertomuksia, jotka ovat samanlaisia kuin meidän tilanne. Yhtä väsyneitä ja epätoivoisia vanhempia. En tietenkään toivo tätä kenellekään, mutta vertaistuki helpottaa.

Huomaan, että pystyn taas hengittämään. Leuat eivät ole enää yhtä kireänä. Silja viihtyy jo hetken lattialla ja pystyn keskittymään dupplojen rakenteluun Oliverin kanssa.

Kyllä tästäkin päivästä taas selvitään.

Jaa:
FacebooktwitterTagged , ,

About Raisa

Hei olen 29 -vuotias, kahden moniallergikko lapsen äiti. Ammatiltani olen sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja. Haluan, että lasten allergioista ja siitä mihin kaikkeen se vaikuttaa yhdessä perheessä, puhuttaisiin nykyistä enemmän. Blogissa kerron meidän arjesta ja taistelusta allergioiden parissa. Samalla annan vinkkejä, joita olen kerännyt niin ollessani äitinä moniallergisille lapsille kuin työnikin puolesta. Pystyt seuraamaan blogia Facebookissa: lapsen tyhjä lautanen ja Instragramissa lapsen_tyhja_lautanen.
View all posts by Raisa →

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *