Meidän arki

Keskolasta neuvolan terveydenhoitajaksi

Minulla on nyt takana neuvolatyötä noin puoli vuotta terveydenhoitajana. Ajattelin, että voisin hieman avata millainen hyppäys tämä on ollut ja mikä on yllättänyt.

Keskola

Menin sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajalinjalle 2008 sillä ajatuksella, että minusta tulee neuvolan terveydenhoitaja ja piste. Kuitenkin meni 11 vuotta ennen kuin tämä ajatus toteutui.

Valmistuin 2012 ja päädyin hieman vahingossa keskolaan töihin. Kun valmistuminen oli käsillä, en kokenut, että minulla olisi ollut valmiuksia mennä vielä neuvolaan. Mietin mitä annettavaa minulla olisi neljän lapsen äidille juuri valmistuneena. Halusin saada kokemusta ensin muualta. En kuitenkaan suunnitellut, että tuo matka olisi ollut näin pitkä.

Hyvin nopeasti erikoissairaanhoito, sairaat vastasyntyneet ja keskoset veivät minun sydämeni. Hetken päästä en enää edes haaveillut muista töistä. Olin hurahtanut neonatologiaan. Ja vau mikä paikka se olikaan vastavalmistuneelle hoitajalle! Osasto, joka oli täynnä rautaisia ammattilaisia. Sain imeä heistä oppia kuin pieni sieni.

2015 syntyi Oliver. Palasin jo puolen vuoden jälkeen tekemään sunnuntaivuoroja. En halunnut, että ammattitaitoni alkaa rapistua. Tein keikkaa ja yhden kesälomasijaisuuden. 2017 alkuvuodesta menin vielä muutamaksi kuukaudeksi ottamaan oppia lasten infektio- ja yleisosastosta.

Äitiyslomien aikana osastoilla tapahtui todella isoja myllerryksiä ja paikka ei enää tuntunut siltä, että palaisin kotiin. Liian moni asia oli muuttunut. Aloin mutustelemaan muita vaihtoehtoja.

Erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon

2019 vuonna alkoi tuntumaan entistä vahvemmin siltä, että haluan mennä neuvolaan töihin. Koin, että nyt keskolavuosien  ja kahden melko haastavan lapsen jälkee, minulla olisi perheille annettavaa.

Joten syyskuussa tapahtui hyppy tuntemattomaan. Erikoissairaanhoidon sairaanhoitaja neonatologian puolelta ryhtyi perusterveydenhuollon ennaltaehkäisijäksi terveydenhoitajana.

Jouluinen terveydenhoitaja

Yllätyksiä

Kun sain tietää, että pääsen neuvolaan töihin, pompin riemusta. Vaikka minulla on ollut omia epäilyksiäni, niin huomasin, että haaveeni oli toteutunut.

Yllättävän nopeasti sujahdin uuteen rooliini. Voin myötää, että en ole juurikaan ikävöinyt entistä työtäni!

Neuvolatyön monipuolisuus on yllättänyt. Olin ollut oman osastoni kuplassa, joten loppujen lopuksi minulla ei ollut juurikaan enää muistikuvia, mitä se neuvolatyö on.

Monipuolisuus

Minulla on omat asiakkaat. Heitä on noin 230-240 (lapset ja raskaana olevat yhteensä). Suunnittelen itse oman työlistani ja aikataulut.

Terveystarkastukset ovat isossa roolissa, mutta ne ovat niin paljon muutakin kuin tarkastuksia. Tuntuu, että tarvitsisin ehdottomasti lisäkoulutusta mielenterveysongelmista, parisuhteen haasteista, lasten uniongelmista, painon hallinnasta ja monesta, monesta muusta asiasta.

Pidän puhelintunteja ja myös ajoittain chat-tunteja. Myös avoneuvola kuuluu työhön. Osa terveydenhoitajista pitää myös perhevalmennuksia.

Osallistun erilaisiin kokouksiin ja myös työryhmiin.

Kirjallisia töitä on yllättävän paljon. On lähetteiden kirjoittamisia, ajoittain lastensuojeluilmoitusten tekemistä, palvelutarpeen arvioiden pyytämistä jne. Ja tietenkin peruskirjaamiset kuuluvat asiaan.

Tehtäväni on myös osata arvioida tarvitseeko lapsi esim: fysioterapiaa, lääkärille aikaa, puheterapiaa tai toimintaterapiaa. Ehkä perheen asiat olisi hyvä hoitaa perheneuvolassa. Loppujen lopuksi neuvola on hyvin usein ensimmäinen paikka, jossa ongelmat tuodaan esille. Joko ongelma on sellainen, johon riittää vastaanotolla annettava ohjaus, tai sitten asia lähetetään eteenpäin.

Työkaverini tekevät myös paljon muita asioita kuten: osallistuvat kuntoutustyöryhmiin, antavat kasteluhälytinohjauksia, hoitavat lastenlääkärin jonoja, osallistuvat erilaisiin työryhmiin, hoitavat lääkäriaikojen luonteja, ovat rokotusvastaavia jne.

Kuormittavuus

Kuormittavuus on hyvin erilaista, jos vertaa osastolla olemiseen. Osastolla suurin kuormitus oli fyysinen kiire ja suuri vastuu (elvytystilanteet, lääkehoito, voinnin arviointi). Jotkut vuorot kuitenkin saattoivat olla helpompia. Silloin saattoi ihan rauhassa vähän hengittää itsekseen.

Neuvolassa työ on jatkuvaa vuorovaikutuksessa olemista. Pitää olla läsnä 100% lähes kahdeksan tuntia päivässä. Olla yhtä skarppina kello kahdeksan kuin kello kolme iltapäivällä. Se kohtaaminen on perheelle tärkeä ja päivän ensimmäinen, vaikka se olisi terveydenhoitajalle seitsemäs tapaaminen sinä päivänä.

Kiire on erilaista neuvolassa. Siellä ei juosta pää kolmantena (onneksi). Kuitenkin työtä pitää osata priorisoida jokaisella käynnillä. Tunti voi olla todella lyhyt aika, jos perheessä on paljon ongelmia.

Lisäksi olen joutunut oppia sietämään keskeneräisiä töitä ja tapauksia. Kalenterini on täynnä post it- lappuja tekemättömistä asioista. Siellä ne tekemättömät työt seuraa. Osa odottaa esimerkiksi jotain tietoa, että voin tehdä asian loppuun tai voi olla, että pitää antaa ajan kulua, jotta voin ottaa asiaan uudestaan kantaa.

Työn hyvät puolet

Tykkään todella paljon tästä työstä ja tässä on valtavasti hyviä puolia.

  • Työaika. En kaipaa yhtään viikonlopputöitä tai pyhinä töissä olemista. Pystyn suunnittelemaan elämääni ihan eritavalla (ennen elettiin kolme viikkoa kerrallaan).
  • Itsenäinen työskentely. Sopii minulle loistavasti. Oma työhuone, omat asiakkaat, omat tavarat ja oma työlista.
  • Siistit tilat. Tilat ovat uudet ja selkeät. Tykkään.
  • Mahdollisuus vaikuttaa ihan alusta pienen ihmisen elämään. Toivon, että voisin olla terveydenhoitaja se, joka on auttanut perhettä selviämään vaikeista ajoista.
  • Parhaat työkaverit. Työyhteisö on aivan loistava! Kiitos, kiitos ihanat työkaverit, että olette ottaneet niin hyvin minut vastaan!
  • Hyvä ruoka lounaskahvilassa. Arvostan!

Tottakai jokaisessa työssä on ne miinuksensa, mutta en nyt halua niihin paneutua.

Jäinkö jotain kaipaamaan osastolla?

Nooo… eihän tämä palkka ole mikään hulppea, joten ne lisien tuomat rahat toki olivat ihan tervetulleita. Toki nyt ei tarvitse olla niin paljon poissa kotoa. Puolensa ja puolensa.

Pelkään, että minun taitoni sairaanhoitajana rapistuvat. Arvostan omaa osaamistani ja haluaisin ylläpitää myös omia taitoja elvytys- ym. hektisissä tilanteissa. Meinasin, että voisin keikkailla ajottain osastolla, mutta Apotti taisi romuttaa sen ajatuksen.

Ja ne vauvat! Minulla on ikävä vauvojen hoitoa ja sylittelyä. Ja olihan siellä aivan mielettömiä hetkiä! Sitä on saanut olla todistamassa, kun 32 -viikkoinen pieni keskonen menee ensimmäisen kerran rinnalle ja saa siitä otteen. Hetki, kun saat päästää kotiin sen perheen, joka on ollut kuukausia osastolla, on myös mieletön. Hetket, kun olet pitänyt pientä ihmisen alkua hengissä avustaen lääkäriä elvytystilanteissa, jäävät mieleen. Noihin vuosiin on kietoutunut niin valtavasti tunteita ja hetkiä, joita arvostan! Niitä muistelen vielä kiikkustuolissa.

Nyt kuitenkin oli aika siirtyä eteenpäin tekemään yhtä arvokasta työtä, vaikka hyvin erilaista työtä.

Tulevaisuus

Minulla on suuri halu kehittyä tässä työssä. Haluan saada lisää osaamista. Nyt olen keskittynyt siihen, että opin perustyön ja kaikki byrokratia kiemurat ym. Haluan kuitenkin saada ehdottomasti lisäosaamista terveydenhoitajana. Toki tässä on pienenä ongelmana se, että terveydenhoitajien koulutukseen ei satsata juuri yhtään (ainakaan tällä alueella).

Tässä oli pieni kurkitus muuttuneeseen työhöni. Aiheesta on tulossa lisää kirjoituksia. Minulla on esim. paljon kehittämisideoita neuvolan suhteen 😀

Tervetuloa seuraamaan meidän elämää ja blogia:

Facebookissa: Lapsen tyhjä lautanen  sivuilla ja Instagramissa: lapsen_tyhja_lautanen 

Spread the love
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *