Meidän arki

Jäljelle jäi suru

Kohta tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun minusta tuli äiti. Onneksi en silloin tiennyt millaiset vuodet olisivat edessä. Cd-helvetti, moniallergiat, infektiokierteet, puheenkehityksen vaikeudet, terapiat, tutkimukset, valvotut vuodet, kivuliaat ja oireilevat lapset sekä romahtanut äiti.

Minä en jaksa mitään ”uusi vuosi, uusi minä” potaskaa yrittää edes valehdella itselleni. Tottakai pitää olla unelmia ja tavoitteita elämässäni. Minä en vain realistisesti voi odottaa, että uusi vuosi toisi jotain todella merkittävää muutosta meille.

Parempaan suuntaan

No jopas kuulostaa melankoliselta. Tehdään pikakelaus mitä meille nyt kuuluu. Meille kuuluu tasaista, joka on aivan mieletön edistymisaskel entiseen verrattuna. Allergiaoireet tuntuvat olevan hallinnassa, meillä nukutaan yöt eikä sairasteluita ole ollut mitenkään mahdottomasti. Minä aloitin neuvolan terveydenhoitajana syyskuussa osa-aikaisena ja rakastan työtäni.

Mitä jäi jäljelle?

Mutta siis viisi vuotta on aikalailla siitä, kun minusta tuli äiti ja ovathan nämä viisi vuotta olleet aikamoista taistelua. Kysymys, jota olen pyöritellyt mielessäni, on: ”Mitä jäi jäljelle?”

Täytyy olla hullu, jos luulee, että tämä myllytys ei tuntuisi missään. Kyllä se tuntuu.

Nyt kun meidän elämä on ollut puoli vuotta ensimmäistä kertaa tasaista, niin mitä nyt? Jatkanko nyt siitä mihin jäin ennen allergiahelvetin ym. alkamista? Eli suuntaanko nyt vauvamuskareihin ja –uinteihin? Onko nyt minun aika mennä istumaan kahviloihin ja tutustumaan äiteihin perhekahviloissa?

No en tietenkään voi jatkaa siitä mihin jäimme ja se tavallaan harmittaa. Se surettaa. Meiltä vietiin, jotain todella ainutlaatuista. Meiltä vietiin perheenä vuosia. Allergiat veivät meiltä niin paljon. Liian paljon. Ja kuinka paljon se on vienyt myös lapsilta. Ne lukemattomat ylimääräiset tunnit, kun äiti on ollut keittiössä, jos vertaa ns. normaalin perheen äitiin. Ja tietenkin se kipeä tosiasia, että minä en ole voinut olla niin läsnä lapsilleni, kuin olisin halunnut. Minä olen ollut liian väsynyt ja liian uupunut. Lasten hengissä pitäminen ja saaminen heidät kivuttomiksi, oli ykkösasia. Kaikki muu on tullut toissijaisena.

Suru

Joten yksi asia, joka on jäänyt jäljelle, on suru. Minun on tehtävä oma surutyöni sen suhteen, mitä meidän perhe on menettänyt. Ja kaiken läpikäyminen, mihin tämä on vaikuttanut ja mistä olen surullinen, tekee varmasti kipeää. Koen kuitenkin, että muuta vaihtoehtoa ei ole.

Minä nimittäin en halua olla katkera. Katkeruus on rumaa. Se syö ihmistä sisältä ja ihmisiä ympärillä. Sitä en suostu enää nielemään. Allergiat ovat vieneet paljon, mutta en halua antaa sen viedä yhtään enempää kuin on pakko.

Olen pyrkinyt hyväksymään tämän kaiken, vaikka se välillä onkin vaikeaa. Tämä on meidän elämä ja minun on hyväksyttävä se. Minä en voi koko ajan tavoitella jotakin muuta. Se ajaa minut suorittamiseen ja vääjäämättömään epäonnistumisen kierteeseen. Ja joka puolestaan ajaa hulluuteen.

Meidän elämä on tätä. Se on täynnä edelleen erikoisruokavalioita ja välillä ripulia ja unettomia öitä. On mahdollista, että allergiat eivät poistu koskaan kokonaan meidän elämästä ja tiedettäkö: Se on ok. Jos sen on pakko olla näin, niin sitten se on. Minkäs minä sille teen? Tottakai sitä haluaa toivoa, että kohta lapset parantuvat ja kaikki tämä on takana ja PIM äitikin on taas entisellään. Mutta ei se niin välttämättä mene.

Erilainen minä

Ja sitten se on karu fakta, että minä en ole entiseni. Minä olen käynyt lasten asioiden lisäksi myös muissa asioissa, (jotka ovat tulleet perheen ulkopuolelta), sellaisen myllytyksen, että minä olen jotain täysin muuta kuin 2014. Tämä ei ole kuitenkaan pelkästään huono asia.

Asiat ovat menneet paljon eteenpäin ja niin moni asia on parantunut meidän perheessä. Olen koko ajan oppinut laittamaan paremmin itseni ensisijaiseksi. Se on ollut vaikeaa, mutta vuosi vuodelta olen tässä parempi.

Nyt minä korjailen itseäni. Tästä myöhemmin lisää.

Lue myös:

Vauvavuoden pilvilinnojen romahdus

Minä vihaan allergioita!

Äiti missä sinun happimaskisi on?

Spread the love
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *