• Meidän arki

    Toivottavasti tyttärestäni ei tule kilttiä

    Kiltin tytön syndrooma Itse olen ollut ja olen edelleen ”kiltti tyttö”. Olen ollut miellyttäjä ja osittain olen halunnut olla näkymätön.Olen halunnut pysyä pois valokeilasta ja olla mieluiten passiivinen sivustaseuraaja kuin toimija. En ole kuitenkaan pahin ääripää. Minussa on myös räiskyvä…

  • Meidän arki

    Vauvavuoden pilvilinnojen romahtaminen

    Monelle voi tulla yllätyksenä vauva-ajan rankkuus. Raskausaikana sitä haluaa elää kuplassa, jossa siintää vauvan tuoksu ja pesiminen. Arki ei kuitenkaan välttämättä ole yhtä vauvan tuoksuista, kuin etukäteen on saattanut ajatellut. Se, kuinka paljon pienen pieni ihminen vaatii, on yllättävää. Vanhempi…

  • Meidän arki

    Matkustamisen vaikeus

    Facebook täyttyy erilaisista ihanista lomakuvista, matkatoimistojen mainoksia ilmestyy eteen, läheiset ilmoittavat ekstemporee matkoistaan jne. On talviloman aika. Meiltä kestää 15minuuttia Helsinki-Vantaan lentokentälle ja 30minuuttia satamaan. Rakastan matkailua. Mikä siis estää meitä varaamasta matkaa ja lähteä etelän lämpöön? No allergiat. Kuulostaako…

  • Meidän arki

    Minä vihaan allergioita!

    Varoitus. Nyt tulee suoraa tekstiä. Saattaa sisältää kirosanoja ja sisältää hyvin paljon puhdasta negatiivista asennetta. Suoraan sanottuna minä vihaan näitä vitun ruoka-aineallergioita lapsilla. Vihaan sitä mitä se tekee meidän perheelle. Vihaan sitä mitä se tekee meidän lapsille. Vihaan mitä se…

  • Meidän arki

    Tavallinen flunssa ja mukana kulkevat pelot

    Toissa viikolla tapahtui asia, jota olen pelännyt. Oliver sai antibiootit. Ei kuulosta kovin ihmeelliseltä tai vaaralliselta. Meidän tilanteessa kyseisellä kuurilla saattaa olla haastavat seuraukset. Oliver on sairastanut toksisen clostridium difficilen (lyhennelmä cd) vauvana. Se todettiin, kun hänellä oli ikää 7kk.…

  • Meidän arki

    Batman synttärit

    Oliver täytti juuri neljä vuotta ja nyt pääsimme viime lauantaina niitä juhlistamaan. Tässä on pieni kurkkaus meidän koristeisiin ja tarjoiltaviin. Tarjottavista löytyi paljon kaikettomia herkkuja, jotta synttärisankari ei jäisi herkuista paitsi. Teemana oli Batman synttärit. Teema Oliver toivoi Batmankakkua, joten…

  • Meidän arki

    Meidän talven kuulumiset

    Uusi vuosi alkoi. Monet jakoivat ihania muistoja ja kuvakollaaseja menneeltä vuodelta. Itsellä oli lähinnä päällimmäisenä fiiliksenä vuodenvaihteesta: ”Huhheijaa! Selvittiin!”. En oikeastaan edes halunnut muistella mennyttä vuotta, vaikka siellä varmasti on ihania muistoja. En myöskään halua tehdä suunnitelmia tälle vuodelle. Tuleva…

  • Meidän arki

    Meidän joulun odotusta sanoin ja kuvin

    Joulu <3 Isäni oli jouluihminen ja niin olen minäkin. Saatan olla jopa joidenkin mielestä EHKÄ vähän jouluhullu. Tätähän en siis itse myönnä. Tänä vuonna ehdin jo hieman huolestua, kun joulumieltä ei ollut kuulunut marraskuun loppuun mennessä. En muista koska edellisen…

  • Meidän arki

    Äiti missä sinun happimaskisi on?

    Määritelmä Äiti-ihminen: tunnetaan myös mm. sanoilla äippä, äiskä, mamma ja mutsi. Tunnusomainen piirre on kyky rakastaa pyyteettomästi. On aina valmis uhrautumaan läheistensä vuoksi ja unohtaa itsensä. Rakastaa hoivata jälkikasvuaan. Ei tee virheitä. Jaksaa loputtomasti. Ei ikinä valita. Pystyy ihmetekoihin. Toimii…

  • Meidän arki

    Allergiahelvetti ja parisuhde

    Pikkulapsivaihe kuormittaa omalla tavallaan jokaista parisuhdetta. Lapsen allergiat eivät ainakaan helpota tilannetta. ”Hyvinvoiva allergialapsi 2017” tapahtumassa Tiina Tuomelan luonnolla otettiin parisuhde puheeksi ja todettiin, että vanhempien eroja tapahtuu varsinkin siinä vaiheessa, kun lasten allergiat ovat helpottamassa. On myös tutkimuksia, että…