Allergiatietous ja vinkit

Yksinäisyys allergialapsen perheessä

Sanotaan, että ihminen on sosiaalinen eläin ja kaipaa ympärilleen muita ihmisiä. Moni äiti kertoo, että on ollut kotiäitinä yksinäinen. Tässä kohtaa moni saa vinkiksi mennä erilaisiin perhekahviloihin. Siellä voi tavata vertaisiaan kotiäitejä. Mutta mitä jos kokee, että sieltä ei todennäköisesti saa vertaista seuraa?

Yksinäisyys

Kirjoitin keväällä aiheesta: Väsymys allergiaperheessä ja mistä voi saada apua , jossa sivusin myös yksinäisyyttä. Voi olla vaikea mennä perhekahviloihin tapaamaan muita äitejä, koska samat ”tavalliset” ongelmat ovat molemmilla, mutta omalla lapsella saattaa olla kasa muitakin haasteita. On hampaiden tulo ja pottaharjoitukset ja vierastuskaudet, mutta allergia- tai erityislapsen äidillä on siihen lisäksi myös iso kasa muita asioita. Yleensä nämä muut asiat tuntuvat sillä hetkellä kaikista vaikeimmilta. Välillä on vaikea edes arvioida johtuuko tänään lapsen itkuisuus hampaista vai refluksista. Lisäksi tätä kaikkea on todella vaikea selittää muille.

Ja sitä voi yksinkertaisesti olla vain liian kuormittunut mihinkään ylimääräiseen. Arki saattaa koostua erilaisista lääkärikäynneistä, rotaatioista, valvotuista öistä, tutkimuksista ym. Yksinkertaisesti ei enää jaksa nähdä muita, vaikka ehkä jossain sisimmässään sitä kaipaakin.

Eristäytyminen

Kun ei vain jaksa tavata muita ihmisiä, voi herkästi eristäytyä. Joskus myös välit vanhoihin ystäviin saattavat olla koetuksella. Erilaiset elämäntilanteet ja näkemykset voivat aiheuttaa ennen hyvien ystävien välille kuilua. Ei kuitenkaan kannata polttaa siltoja. Voi tulla vielä päivä, kun asiat ovat eri tavalla ja se vanha yhteys ystävään löytyy.

Joskus taas tietyt ihmiset ovat meidän elämässä vain hetken. Sitten on aika jatkaa matkaa omiin suuntiin. Tässä kannattaa kuunnella omia tuntemuksia. Ystävyyssuhteiden tulee tuottaa hyvää oloa ja antaa energiaa, ei viedä sitä.

Kaikki tunteet sallittu

Katkeruus, suru, viha, kateus, turhautuminen ja uupuminen voivat olla hyvin tuttuja tunteita allergia- ja erityislapsiperheissä. Ne vaaleanpunaiset lasit ihanasta vauvavuodesta karisee hyvin nopeasti, kun käsissä on vauva, joka itkee ja itkee. Vauvalla voi olla ihottumaa, refluksia, ripulia, ummetusta tai oksentelua. Harva osaa varautua tämmöiseen pakettiin.

Sen sijaan, että sitä voisi istua kahviloissa pienen nyytin kanssa, kierrät kotona ympyrää vauvaa hytkyttäen. Sen sijaan, että kokeilet mitä erilaisimpia sormiruokia, pyörität samoja ruoka-aineita päivästä toiseen. Sen sijaan, että uskot vauvavuoden olevan vain se pahin, tajuatkin että se piina voi jatkua vuosia.

Onko siis ihme, että mieleen juolahtaa mitä erilaisimpia tunteita? Kuitenkin monet kokevat negatiivista tunteista huonoa omaatuntoa. Kaikki tunteet ovat kuitenkin sallittuja. Se kertoo, että me olemme inhimillisiä. Kukaan ei ole niin supermutsi, että jaksaisi tämän kaiken iloisesti hymyillen.

Meillä on täysi oikeus joskus vain todeta, että v**** mitä p*****. Se ei tarkoita, että me emme rakastaisi lapsiamme. Se tarkoittaa, että me olemme vain ihmisiä. Ihmisiä, joilla on oma sietokyky. Se on jokaisella yksilöllinen. Sietokyvyn rajat eivät tee toisesta yhtään sen parempaa tai huonompaa äitiä.

Katkeruus

Katkeruus voi olla tunne, jota on vaikea itse ymmärtää. Voi myös olla, että läheisten on vaikea myös sitä hyväksyä. Katkeruus ei ole kaunis tunne, mutta senkään tunteminen ei ole väärin.

Onko ihme, että katkeruus pilkahtaa niinä hetkinä, kun oma lapsi on syönyt vuoden täysin samoja muutamaa ruoka-ainetta ja katsot kahvilassa viereiseen pöytään, jossa puolta nuorempi lapsi syö jo monipuolisemmin? Se, että viereisen pöydän lapsi syö laajemmin, ei tietenkään ole itseltä pois, mutta se vihlaisu sydämessä on ihan ymmärrettävää. Se vihlaisee, koska itsestä tuntuu pahalta oman lapsen puolesta.

Vertaistuki

Tästä olen ennenkin puhunut. Olen vertaistuen suuri kannattaja. Liian usein erityis- tai allergialasten vanhemmilla on yksinäinen olo, koska tuntuu, että kukaan ei ymmärrä. Vertaistensa seurassa tämä tunne katoaa. Kun vieressä istuu yhtä väsynyt ja turhautunut ja ruokarumbaan kyllästynyt äiti, se lohduttaa.

Vertaistensa joukossa tulee puhuttua samaa kieltä ja kaikki tuntuvat ymmärtävän toinen toista. Toverillisuus myös huokuu näissä tapaamisissa. Kaikki ollaan samaa tiimiä, vaikka status muuten olisi hyvinkin erilainen.

Jos ei jaksa mennä tapaamisiin, onneksi elämme internetin ihmeellisessä maailmassa. Sieltä voi löytää myös vertaisiaan. Toki somessa on aina omat huonot puolensa. Kannattaa napata sieltä vain ne helmet ja jättää muut noteeraamatta.

Minä

Entäs sitten minä: kahden moniallergikon äiti ja myös erityislapsen äiti? Miten minulla pyyhkii sosiaalisesti? No eipä tässä hirveästi kehumista ole. Arki koostuu erilaisista palavereista, tutkimuksista, lääkärikäynneistä, sähköposteista, terapioista, neuvoloista ym. ym. Välillä ei yksinkertaisesti ole vain aikaa. Kuitenkin pidän tärkeänä, että en kokonaan huku tähän.

Muut ihmiset auttavat välillä näkemään sen kaiken muun tämän keskeltä. Minä olen muutakin kuin allergisten lasten äiti. Minä olen minä. En ehkä sama Raisa kuin neljä vuotta sitten, mutta minä siellä kuitenkin olen.

Kuplassa

Se, että pääsen välillä astumaan tämän kuplan ulkopuolelle, auttaa. Se auttaa hengittämään. Välillä on pakko pysähtyä ja muistella mistä minä nautin ja rakasta. Itsensä tunteminen ja tutustuminen on koko elämän pituinen prosessi. Sitä saa harjoitella vielä enemmän, kun ympärillä vallitsee kaaos.

Jo ihan pienet asiat saavat kuitenkin vanhat endorfiinit liikkeelle. Uusi nahkatakki ja RadioRock soimaan ja tunnen jo kosketuksen itseeni. Siellä minä olen! Se ihminen, joka on räväkkä omalla tavallaan ja omaa punk henkisen keskariasenteen tarvittaessa. Olen nautiskelija, jouluihminen ja irrottelija. Tämän ihmisen, kun saan aina välillä kaivettua esille, se tuo valtavasti hyvää oloa. Silloin myös muistan paremmin ne läheiset ja he tunnistavat minutkin paremmin.

Ystäväni

Joten ystävät rakkaat, jos tuntuu, että olen raunio vanhasta itsestäni, muistakaa, että minä olen siellä edelleen. Se on nyt tällä hetkellä vain hautautuneena kaikkeen sontaan, refluksiin, allergioihin, palavereihin ja tutkimuksiin. Se on hukkunut allergia- ja erityislapsi perheen arkeen. Mutta siellä minä olen. Joskus saatan tarvita teidän apua, että muistan kuka olen.

Kiitos!

Spread the love
  • 29
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
    29
    Shares

2 Comments

  • NelliL

    Hyvin sait kerrottua tuntemuksiasi. Itse en ole kokenut noista muuta kuin riittämättömyyden tunteen sekä huonommuuden kun olen mennyt siirtämään geenini kolmelle lapselleni.
    Esikoiseni syntyi -94 ja silloin allergisille oli todella vähän vaihtoehtoja. Gluteenittomia tuotteita alkoi vasta tulla ja ne eivät oikein olleet hyviäkään ja saanti oli hankalaa sekä kalliimpaa mitä nykyään. Maidon kaltaiset juomat oli unelma vain.
    Pahin allergia oli keskimmäisellä, hän joutui lopulta sairaalaan altistukseen jotta saataisiin edes jotain menemään lapselle. Siihen mennessä hän oli vuoden voinut syödä bataattia ja poroa. Voimia teille, allergiat onneksi helpottuu ajan kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *